perjantai 16. joulukuuta 2016

Piparkakkutalo! Piparikranssi! Pipareita, jee!



PIPARKAKKUTALO! PIPARIKRANSSI! PIPAREITA, JEE!



 

Jee! Joulu on tulossa ja mikäs sen parempi joulumielen tuoja, kuin piparit! Aiempina vuosina en ole itse voinut leipoa pipareita voimakkaan tuoksun ja siitä aiheutuvan migreenikohtauksen vuoksi. Nyt päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla. Ostin kaupasta valmiin taikinan, sillä en uskonut pystyväni tänäkään vuonna tekemään pipareita. Mutta mitä ihmettä! Kaulin ensin taikinan ja laitoin muutaman piparin uuniin kokeilumielessä ja kas, EI PÄÄNSÄRKYÄ! Jipii!


En ole koskaan aiemmin tehnyt piparkakkutaloa ja nyt halusin ehdottomasti kokeilla. En ehtinyt hankkia minkäänlaisia piparimuotteja siihen hätään, joten tulostin koneelta. Muste oli lopussa ja kaavat eivät tulostuneet, joten niiden pohjalta piirtelin paperille kaavoja. Palat onnistuivat ihan hyvin. Koristelin ne pikeeriä, mansikkaremmin palasia ja hieman sokerimassaa käyttäen. Koristelun jälkeen liimasin pikeerillä osat yhteen ja ripottelin päälle vielä tomusokeria. TADAA, ensimmäinen taloni oli valmis! Siitä innostuneena tein toisen heti perään vanhemmilleni yllätykseksi.

Tältä näytti elämäni ensimmäinen piparkakkutalo!

Piparitalojen jälkeen halusin tehdä vielä piparikranssin seinälle koristeeksi. Sen koristeisiin käytin sokerimassaa ja liimasin osat pikeerillä yhteen. Ja jälleen koristelin lopuksi vielä tomusokerilla. Kranssin tekeminen oli mukavaa ja mukanaan vievää hommaa, vaikka tekikin ensimmäistä kertaa!

Piparikranssi valmiina.


Kranssin jälkeen muistin vielä serkkuni täyttävän pian 18v! Päätin perinteisen syntymäpäiväkortin sijaan tehdä onnittelukortin piparista, sokerimassasta ja pikeeristä. Ja tältä se näytti:

Onnittelut vielä Ainolle!


HYVÄÄ JOULUA! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti